Autopurkaamo MotorTeam

Blogi autoista ja autoilusta

Täältä sivustolta on aiemmin löytynyt Kouvolassa sijaitsevan Autopurkaamo Motorteam -nimisen autohajottamon kotisivu. Sivusto on sittemmin lopetettu, mutta kyseiseen autohajottamoon voi ottaa yhteyttä käyttämällä yhteystietoja, jotka löytyvät osoitteesta kouvola.abc.fi.

 

Nykyään tämän sivuston omistaa täysin itsenäinen blogi, jossa käsitellään autoja ja autoilua. Tällä blogilla ei ole mitään tekemistä sivuston aiemman omistajan tai aiemmin julkaistun sisällön kanssa, vaikka aihepiiri onkin samankaltainen. Tässä blogissa on tarjolla runsaasti mielenkiintoisia juttuja koskien moottoriajoneuvoja ja aivan erityisesti erilaisia autoja ja automaailman uutisia. Sivusto on suunnattu niille, joille autot ovat lähellä sydäntä. SIsältöä löytyy kaikenlaisille lukijoille, oli kyseessä sitten paljon autojen parissa puuhaileva tai vasta hiljattain autoista innostunut ihminen!

Autoharrastus on ja pysyy

14 Aug 2021

Monille suomalaisille auto on paitsi kulkuneuvo myös rakas harrastus: autoa viritellään, koristellaan ja tuunataan joko mukavuuden saavuttamiseksi tai katseiden kääntämiseksi. Jotkut tosin saattavat pelätä, että polttomoottorien katoaminen vaarantaa tämän harrastuksen, mutta näin ei suinkaan ole. Sähköautoja voi myös tuunata ja niiden kanssa voi jatkaa autoharrastusta.

Mitä kannattaa huomioida ostaessasi ensimmäistä autoasi?

3 Dec 2018

Aivan ensimmäisen oman auton ostaminen on tapahtuma, jota ei hevin unohda. Itse asiassa aivan ensimmäisestä ihkaomasta koslasta tulee usein lähes legendaarinen menopeli, ja ajalla on tapana kullata muistot tässäkin kohtaa. Auto-ostoksilla kannattaa kuitenkin pitää järki mukana, ettei tule tehneeksi virheostosta. Ehkä kannattaa jopa ottaa mukaan kokeneempi autoilija arvioimaan ostoksesi mielekkyyttä.

Moottoriurheilua ja vedonlyöntiä

22 Nov 2017

Moottoriurheilu on aina ollut lähellä suomalaisten sydäntä siinä missä vedonlyöntikin. Jo vuosikymmenien ajan suomalaiset ovat myös pärjänneet kaikenlaisessa moottoriurheilussa, oli sitten kyse kaksipyöräisistä tai nelipyöräisistä.

Kaikkihan meistä ovat esimerkiksi kuulleet, jos eivät vielä ole sattuneet elämään tuohon aikaan, Jarno Saarisesta ja miehen urotöistä moottoripyöräilyn saralla. Sekä tietysti hänen traagisesta kuolemastaan. Saarinen voitti ensimmäisenä suomalaisena ratamoottoripyöräilyn maailmanmestaruuden vuonna 1972 ja menehtyi heti seuraavana vuonna Monzan radalla italiassa. Legenda jäi kuitenkin elämään ja esimerkiksi italialainen entinen Formula 1 -kuljettaja Jarno Trulli onkin nimetty radalla kuolleen Saarisen mukaan.

Formuloista puheen ollen, onhan meillä maailmanmestareita sielläkin. Keijo “Keke” Rosberg vei  Formula 1 -mestaruuden nimiinsä jo kultaisella 80-luvulla, tarkkaan ottaen vuonna 1982 ja hänen poikansa Nico, joka on tosin enemmän saksalainen kuin suomalainen, vei mestaruuden 2016. Rosbergien väliin mahtuvat tietysti Mika Häkkinen, joka voitti maailmanmestaruuden kahdesti vuosina 1998 ja 1999 sekä edelleen ratoja kurvaileva Kimi Räikkönen, jonka nimi komeili maailmanmestaruustaiston kärkipallilla vuonna 2007, kun ajeli Ferrarillaan muita nopeammin.

Rallipuolella maailmanmestaruuksia onkin tullut Suomeen jo sitten ihan eri volyymilla. Mainittakoon vaikkapa nykyään Toyotan tallipäällikkönä toimiva Tommi Mäkinen, joka otti neljä maailmanmestaruutta putkeen vuosina 1996-1999. Ralli on muuten kovempien jätkien hommaa kuin formulat. Vaikka formuloissakin mennään kovaa, ja usein jopa kovempaa kuin ralleissa, niin onhan se nyt ihan eri tason hommaa ajaa pitkälti toista sataa kilometriä tunnissa jossakin kapeissa soraränneissä keskellä keskisuomalaista metsää, kuin kiihdytellä viimeisen päälle hyvin pidetyllä asfalttiradalla turvarenkaiden suojelemana. Vaikka, eihän siinä, on se formulalla ajaminenkin aika hurjan oloista, mutta silti ralliäijät on kovempia jätkiä!

Vedonlyönti on kulkenut aina mukana myös moottoriurheilussa ja tälläkin hetkellä varsinkin Formula 1 on erittäin suosittu vedonlyöntikohde. Kymmenet, jopa sadat vedonlyöntitoimistot, kuten varsin hyvin tunnettu Betsson, tarjoavat yhteensä tuhansia erilaisia vedonlyöntimahdollisuuksia muun muassa formulaan, ratamoottoripyöräilyyn ja myös ralliin. Jostain syystä ralli, tuo kovien jätkien moottoriurheilu, ei ole ihan yhtä lailla vedonlyöntitoimistojen suosiossa kuin formulat, mutta kyllä sitäkin voi kuitenkin veikata, kun tarkkaan etsii.

Betsson muuten tarjoaa valtavan määrän noita formulakohteita, nyt kun tuli asiaan tutustuttua tarkemmin. Vetoa ei tarvitse lyödä pelkästään voittajasta, vaan kaikenlaisia aiheeseen liittyviä erikoiskohteita tuntuu löytyvän paljon.

Voit lyödä vetoa esimerkiksi seuraavan formula gp-kilpailun ensimmäisenä keskeyttävästä kuljettajasta tai ensimmäisenä keskeyttävästä tallista. Ja tietysti niistä voittajista ja kauden voittajista ja aika-ajoista ja monista muista asioista, joten jos asiantuntemusta formuloiden suhteen löytyy, niin kannattaa ehdottomasti kokeilla onneaan ja asiantuntemustaan vaikkapa tuolla Betsson-sivuston formulavedoissa. Samalla saa siihen omaan sunnuntaiiltapäivän jännitysnäytelmään vielä pikkuisen enemmän lisäjännitystä, kun pitää pohtia, että kuka se olikaan, joka ensimmäisen korauttaa kohti rengasvalleja!

Moottoriurheilu on usein mielletty myös hieman elitistiseksi lajiksi, sillä liput tapahtumiin, varsinkin formuloihin, maksavat usein verrattain paljon ja eihän ne kilpavekottimetkaan tietysti mitään ilmaisia ole, vaan rakentaminen ja huolto ja huoltohenkilökunnan palkkaaminen ja muut vievät suuren määrän rahaa. Tästä syystä tietysti ne liputkin sitten maksavat, koska rahaa menee kaikenlaisiin järjestelyihin melko paljon.

Formula on parasta paikan päällä, mutta jos nyt ei vielä lödykään sen vertaa ylimääräistä, että matkustaisi paikan päälle, niin toiseksi parasta se vähintään on kotisohvalla maaten ja erilaisten vedonlyöntien kanssa jännittäen, että miten siellä mutkissa käy ja kenelle. Jo pikkurahalla voi saada itselleen verrattain paljon enemmän jännitettävää ja sekös on mukavaa se.

Kannattaako auto ostaa Ruotsista?

17 Oct 2017

Moni suomalainen on ostanut autonsa Saksasta edullisten hintojen houkuttelemina, mutta yllättävän moni on unohtanut naapurimaamme Ruotsin tarjonnan. Kun ostat auton Ruotsista, saat kuitenkin monia etuja Saksaan verrattuna. Ensinnäkin matka Ruotsiin on lyhyt ja toiseksi ruotsalaisten autojen varustelutaso vastaa yleensä suomalaisia saksalaisautoja paremmin, ovathan ajo-olosuhteet aikalailla vastaavat.